Alan juuri kehystää kuvia pienimuotoista näyttelyä varten. Valikoin kuvia muutamasta teoksesta, ja on hirveän vaikeaa päättää, mitkä pääsevät seinälle ja mitkä saavat jäädä laatikon pohjalle. "Suomen myyttiset eläimet" kuvituksissa vilistää suomalaisia eläimiä ja tarueläimiä, ja Moksun pajan kuvituksia otan kahdesta Moksu-kirjasta, "Moksun paja" ja "Moksu ja Avaruus-Osmo". Moksun kuvitukset on alunperin tehty miljoona vuotta sitten Pikku Kakkosen telkkusarjaan, mutta nyt ne on kaivettu taas päivänvaloon.
Ajattelin tuoda näytille myös kansiollisen luonnoksia, mitkä on piirretty helmi- ja maaliskuussa kun kasasin satukokoelman kansien väliin. Tuon kirjan nimi on "Olipa kerran... Rakastetuimmat satuklassikot".
Suomalaisen runobändin lyriikoiden kirjoittajan kahvinurkka: muistiinpanoja bänditreeneistä, päiväkirjaa ja muita luovia juttuja. Instagramissa Bandrune ja Siriumia
keskiviikko 15. toukokuuta 2019
keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
Suomalainen horoskooppi
Aikoinaan laadin tämän pohjaksi viihteelliselle luonto-opas teossarjalleni, siinä on kolme osaa. Kaikki vähänkin koulua käyneet suomalaiset tietävät, ettei suomalaisilla ole tämmöistä omaa horoskooppia ollut päivämäärineen ja kellonaikoineen (oletin asian olevan itsestään selvyys, mutta... öööö... :D )
Mikä olet tässä horoskoopissa? Itse olen päämerkiltäni villasarvikuono (se vaikuttaa työelämään ja päähän), sydänmerkkini on myös villasarvikuono (tunne- ja rakkauselämä), varjomerkkini on luolakarhu (ystävyyssuhteet) ja aurinkomerkkini (vuorokaudenaika syntyessä, synnyin iltapäivällä) on sapelihammaskissa toranguar. Tuo aurinkomerkki vaikuttaa kasvoihin,
käsiin ja ensivaikutelmiin.
Olen syntynyt 24. maaliskuuta, kello 14.45.
Horoskoopissa on siis neljä peruseläintä ja sen yksityiskohtainen tarkkuus syntyy juuri siitä, kuinka paljon kutakin eläintä on henkilöön vaikuttamassa ja mille alueelle (pää, sydän, ystävyyssuhteet ja kasvot/ensivaikutelma).
Jos haluaa lukea tarkempia kuvauksia, niin ne löytyvät blogista:
https://finnishhoroscope.vuodatus.net

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)