Teen juuri ensimmäistä "oikeaa" musiikkivideota. Editointi alkaa jo sujua, valitsin tämmöisen cinemagraph tekniikan. Tässä nyt on mennyt paripäivää idean viilauksesta materiaalien järjestelyyn, ja vasta n. 40 sekuntia tehtynä. Mutta tosi kivaa hommaa. Biisin nimi on I'm gonna make it with the blues ja bändi on Vilja and The Huskies.
Media-alan opintoihini kuuluu myös animaatioelokuvien teon opiskelu. Animointikurssi alkoi pari viikkoa sitten, ja tässä ensimmäinen "elokuvani". 😅
Tätä karttaa usein kysellään, joten laitan tähän englanninkielisen version. Suomalainen kartta teksteineen löytyy kirjastani "Suomalainen muinaishoroskooppi".
Mikä olet suomalaisessa horoskoopissa? 😃 Vuodenaika määrää päämerkkisi (työ), ja se jakautuu neljään sydänmerkkiin. Mikä on sydänmerkkisi (rakkaus)? Millainen olet ystävien kesken, sen kertoo varjomerkkisi. Myös vuorokauden aika syntymähetkelläsi vaikuttaa olemukseesi, vaikuttaen siihen millaiset kasvonpiirteesi ovat, ja millaisen ensivaikutelman annat itsestäsi.
Woolly Rhinoceros : bohemian, innovative, reckless, unpredictable, crooked, instinctive fighter, stubborn, arbitrary, has a good sense of black humour but may turn to be an unfriendly loner; colours: red, orange, brown, bronze, ruby.
Toranguar : charming, creative, self-assertive, enigmatic, narcissistic, clever, trendy, artistically gifted and loves to go out in search of adventure; colours: white, yellow, light green, gold, emerald.
Mammoth : stylish, elegant, diplomatic, cool, intelligent, philosophical, meticulous and because of that often uptight, calculating, fearless gambler, loves drama and solving mysteries; colours: green, blue, grey, platinum, sapphire
Cave Bear: sensitive, powerful, self-satisfied, majestic, wants to be VIP and respected, presentable, two-sided and tricky treasure hunter, has a ready wit; colours: black, violet, dark blue, silver, diamond
Kauan sitten maailmassa kylvi kauhua mongolialainen valloittaja nimeltään Tshingis-kaani. Hän kukisti valtansa alle miltei kaikki Aasian kansat ja jopa osan Eurooppaa. Kerrotaan, että miltei joka kymmenes mies nykyään Mongoliassa on sukua tuolle suurkaanille. Hän oli täysin armoton sotatoimissaan ja muutti valtakautenaan vanhat laitkin täysin uusiksi.
"Vanhat klaanitavat saavat väistyä, tästä lähtien jokaisella on mahdollisuus yletä asemassaan omien ansioidensa ja saavutustensa perusteella. Emme suosi enää vanhoja sukulaisuussuhteita virkojen nimityksissä, sellainen johtaa vain turmeltuneisuuteen ja tärkeitä päätöksiä pääsee tekemään kaikenlaiset hölmöt!" uhosi Tshingis-kaani kävellessään edestakaisin suuren jurtan sisällä. Läsnä olevat sotajoukkojen komentajat nyökkäilivät ja supisivat keskenään. "Se on aivan oikein", kuului moni virkkavan.
He olivat juuri saattaneet päätökseen taistelun, mikä laajensi mongolien valtakunnan Japaninmerelle saakka. "Sana voimastamme on varmasti jo kiirinyt tuon joen pohjoispuolella oleviin kyliin. Koska siellä asuu meidän omaa kansaamme, niin riittänee että lähetämme kuriirit kertomaan heidän olevan nyt vapautettuja Kiinan keisarin otteesta..." mutisi kaani tutkiessaan suurta karttakääröä.
Ja sana oli tosiaan kiirinyt jo kaikkiin pohjoisen kyliin ja kaupunkeihin. Myös köyhä talonpoika Gan kuuli suuren Tshingis-kaanin voittoisasta kulusta maan halki. Kun hän tapansa mukaan meni eräänä aamuna kasvimaalleen, pohti hän millaisia veroja joutuisi vastedes maksamaan, sillä Kiinan keisarin veronkantaja oli viimeksi vienyt häneltä kaiken. Tuskin keisari hänen lanttejaan oli kuitenkaan koskaan saanut, sillä niiden matkalla keisarin hoviin oli huhujen mukaan turhan monta ahnetta virkamiestä. Ehkä Tshingis-kaanin alaiset olisivat toista sorttia.
Mutta Ganin ajatukset keskeytyivät yhtäkkiä kesken kasvimaan kuokkimisen. Hänen kuokkansa paljasti kivisessä pellossa jonkin kiiltävän möykyn. Pian tarkempi tutkimus osoitti möykyn nyrkinkokoiseksi kultakimpaleeksi! Talonpoika piti sitä käsissään ja ihmetteli mitä kummaa hän tekisi niin suurella määrällä kultaa. Kultakimpale oli sileä ja kaunis kuin kananmuna. Ensiriemastus vaihtui kuitenkin pian murheeksi. Kenelle hän voisi siitä kertoa? Kateelliset naapurit varmasti yrittäisivät huijata sen häneltä. Tai se yksinkertaisesti ryöstettäisiin ennen kuin hän saisi sitä myytyä mihinkään. Niin tai näin, ei hän siitä itse varmasti mitään hyötyisi.
Sitten hän keksi. Hän veisi kultakimpaleen suoraan itselleen Tshingis-kaanille. Siinä jäisivät kaikki muut nuolemaan näppejään. Ehkäpä hänet peräti vapautettaisiin veroista loppuelämän ajaksi! Gan tunsi olonsa äkkiä paljon paremmaksi.
Heti seuraavana aamuna Gan laittoi kultakimpaleen nahkalaukkuunsa ja lähti kävelemään kohti joen yli vievää siltaa. Ylitettyään sillan hän käveli vuoristoista jyrkkää polkua kohti ylänköä, missä Tshingis-kaanin joukkoineen kerrottiin toistaiseksi vielä viipyvän. Jo kauas hän näki suuren leirin pitkine telttariveineen. Hevoset laidunsivat vihreällä arolla ja vartijoita kiersi pareittain leirin ympärillä.
Hän suunnisti kohti lipuin ja viirein merkittyä leirin sisäänmenoporttia. Suoraan sanoen häntä pelotti. Ehkä hänen pitäisikin kääntyä ympäri ja painella takaisin kotiin. Mutta hänet oli jo huomattu, sillä ratsukko tuli häntä vastaan.
"Mies, millä asialla sinä liikut?" kysyi soturi nousematta alas hevosensa selästä.
"Olen talonpoika Gan ja olen tulossa tapaamaan valloittajaamme Tshingis-kaania", hän vastasi totuudenmukaisesti.
Soturia nauratti, mutta ei ollut hänen tehtävänsä kieltää selvästi rauhallisissa aikeissa kulkevaa miestä jatkamasta matkaansa, joten hän kääntyi ympäri ja huudahti: "Seuratkaa perässä!"
Portilta Gan ohjattiin hienoon pieneen jurttaan, jossa luihunnäköinen viiksekäs mies istui kirjoituspuuhissa. Mies oli nimeltään Jamuhan.
"Mitä asiaa talonpojalla on suurelle Tshingis-kaanille?" mies kysyi.
"Löysin suuren kultakimpaleen ja päätin antaa sen lahjaksi suurkaanille. Mitäpä minä niin suurella määrällä kultaa tekisin, se varastettaisiin minulta kuitenkin", vastasi Gan.
Jamuhan pyysi saada nähdä kultakimpaleen. Hän piti talonpoikaa kovin hölmönä. Niinpä hän sai ajatuksen hyötyä itsekin tuosta suuresta aarteesta ja hän ehdotti Ganille:
"Pääset antamaan lahjasi kaanille aivan itse, hän varmasti antaa sinulle siitä hyvän palkkion. Mutta lasken sinut hänen luokseen vain sillä ehdolla, että lupaat puolet saamastasi palkkiosta minulle."
Gan mietti kotvasen ja nyökkäsi. Sitten hänet opastettiin suureen jurttaan. Siellä oli menossa rauhaisa keskusteluhetki sotapäälliköiden ja Tshingis-kaanin kesken. Kaikki olivat juuri syöneet aamiaista ja tunnelma oli leppoisa. Kirjuri Jamuhan jäi jurtan ovelle ohjattuaan Ganin sisään. "Arvoisa johtajamme, tämä talonpoika Gan on löytänyt kultaa ja hän haluaa lahjoittaa sen teille."
Tshingis-kaani kohotti toista kulmakarvaansa uteliaana ja viittasi Ganin lähemmäksi. Hän esitti tälle samat ihmettelevät kysymykset kuin kirjuri aiemmin. Gan selitti rehellisesti samat vastaukset. Kirjuri Jamuhan oli arvannut aivan oikein, suurkaani halusi antaa kultakimpaleen löytäneelle talonpojalle palkkion.
"Mitä te haluaisitte vastineeksi, kai ymmärrät tuon kultakimpaleen olevan hyvin arvokas", kaani kysyi.
"Tahdon palkkioksi sata raipaniskua, oi herra suurkaani", vastasi Gan epäröimättä.
Kirjuri ovella kauhistui ja valahti valkoiseksi. Tshingis-kaani röhähti nauramaan. Hän vaistosi, ettei talonpoika ollut laisinkaan mikään tomppeli.
"Hyvä on, köyttäkää siis talonpoika Gan tolppaan kiinni ja antakaa hänelle hänen pyyntönsä mukaan sata raipaniskua", suurkaani komensi ja seurasi samalla tarkkaan talonpojan ilmettä.
Gan kumarsi, kiitti kohteliaasti ja pyysi saada vielä sanoa jotakin. Kaani nyökkäsi ja kaikki paikallaolijat istuivat hipihiljaa kuullakseen kaiken. Tilanne oli heistä kutkuttavan mielenkiintoinen.
"Koska kirjurinne Jamuhan vaati mahdollisesti lupaamastanne palkkiosta puolet, haluaisin että annatte mitä kohteliaimmin hänelle ensimmäiset viisikymmentä raipaniskua", sanoi Gan hyvin asialliseen sävyyn.
Silloin Tshingis-kaani kohotti katsettaan ja näki kirjurinsa kiemurtelevan vaivaantuneena jurtan oviaukolla. Hänelle valkeni, että kirjuri kenties yritti kerätä hyötyä muissakin rahaan liittyvissä tilanteissa. Niinpä hän käski ensimmäiseksi tolppaan sidottavaksi oman kirjurinsa.
Kun kirjuri Jamuhan oli saanut viisikymmentä raipaniskua, kurtisti Tshingis-kaani kulmiaan. Hän katsoi talonpoika Gania mietteliään näköisenä ja sanoi: "Tajusin juuri olleeni aivan liian antelias. Eikö viisikymmentä raipaniskua ole riittävä palkkio yhdestä kultakimpaleesta?"
Gan kumarsi syvään ja vastasi että ei toki halunnut vaikuttaa ahneelta, kyllä viisikymmentä raipaniskua oli varsin sopiva korvaus mokomasta kiiltävästä köntistä. Sitten hän kumarsi vielä kerran ja kääntyi lähteäkseen. Mutta kaanin ääni käski hänet pysähtymään.
"Herra Gan, tulkaa vielä takaisin", hän käski. "Juuri tuollaista älykkyyttä minä arvostan suuresti. Haluan antaa teille viran yhtenä neuvonantajistani, otatteko sen vastaan? Uskon että voin luottaa teihin."
Muut komentajat ja paikallaolijat nyökyttelivät. He olivat varsin mielissään nähdessään kuinka omahyväisenä pidetty kirjuri Jamuhan oli saanut kerrankin kunnolla nenilleen. Kaikki pitivät Gania erittäin viisaana miehenä.
Näin siis erään köyhän talonpojan elämä muuttui muinaisilla kaukaisilla mailla ja tuosta tapauksesta puhuttiin leirinuotioilla vielä hyvin pitkään.
