Olen iltapuhteena yrittänyt selvittää, mikä ajoi aikoinaan esi-isäkseni vanhassa sukupuussa mainitun Samson de la Motten (1570-1620) kotikonnuiltaan tänne Suomeen. Oliko hän niitä Ranskan hugenotteja ja pakeniko hän vainoja kuten niin monet muutkin hugenotit Ranskan maalta?
Lähtölaukaus hugenottien vainoille alkoi ehkä erään merkillisen tapauksen myötä, ajoittuen tarkemmin vuoteen 1565 kun dominikaanimunkki Pierre de la Motte (!!!) kutsuttiin manaamaan demoneja pois paholaisen riivaamasta teinitytöstä nimeltä Nicole Obry. Tämä tapahtui pohjoisranskalaisessa kylässä ja tapaus sai valtavasti huomiota ja on liian pitkä juttu tähän kirjoitettavaksi.
Sitten koppotikoppoti aasinsiltoja takaisin esi-isääni Samsoniin ja tämän blogin pointtiin. Voisiko Samson olla sukua merenneito tarinan ”Undine” (1811) kirjoittaneelle saksalaiselle Friedrich de la Motte Fouguelle? Minusta on jännittävää kuvitella, että yhden lempisatuni varhaisimman version kirjoittaja olisi samoja de la Motteja. (De la Motteja on ollut iän kaiken yhtä tiheässä kuin Virtasia ja Niemisiä Suomen maalla, että ihan leikilläänhän tässä höpisen.) – Onko Friedrichin isoisoisoisoisä paennut hugenottivainoja kenties Saksan maille?
Satusetä H.C. Andersenin tarina pienestä merenneidosta nojaa näet löyhästi ”Undine” myyttiin.
Ja taas kopisee niin että sillat paukkuu aasien kavioiden alla. Mietin onko de la Motteissa edes oikein ollut paljoa taiteilijoita ja kirjailijoita, kun Samson oli jonkinlainen aatelis-kenraalimajuri – ja minä en juurikaan perusta noista sotaherroista enkä aatelisista.
Bongaan netin syövereistä Oxfordissa eläneen maisemamaalarin nimeltä William Alfred de la Motte (1775 -1863). Hänenkin isoisoisoisoisänsä Philippe de la Motte oli paennut hugenottivainoja Ranskasta Englantiin. – Williamin maisemamaalaukset ovat sykähdyttävän kauniita.
Suureksi huojennuksekseni ohimennen selviää, että Marie Antoinetten kaulakoruhuijauksen takana olleet huijarit kreivi ja kreivitär de la Motte olivatkin tekaissseet de la Motte -nimen käyttöönsä, luulin vuosia että olivat suvun mustia lampaita. (…Kiristäjänä ja huijarina uransa luonut de Valois-Saint-Rémy käytti tekaistua aatelistitteliä kreivitär de la Motte, jonka hänen aviomiehensä oli keksinyt…. – Wikipedia ”Kaulakoruskandaali”)
Vaikka ei mikään suku välty mustilta lampailta, niin kuin ei kirjavilta tai albiinolampailtakaan.
Kohdistan tutkimuksiani de la Motteihin 1500-1800 luvuilla. Yritän löytää potretteja (onko vihreitä silmiä ja kuoppaa leuassa) ja taiteellisten ammattien edustajia, mutta kaikkea ei kuitenkaan ole sinne netin ihmeelliseen maailmaan ladattu. Tai sitten Samsonin suku ei ole ollut kovin innostunut minkäänlaisesta sometuksesta muinaisten pullopostien aikaan eli tietoja ei vain ole säilynyt. Kielimuuritkin jylläävät.
Madame Pompadourin äiti oli sukunimeltään de la Motte ennen naimisiinmenoaan. Koska hänestä ei löydy nuoruuden kuvaa löysin kohtalaisen realistisen patsaan veistettynä hänen tyttärestään. Öljyvärimaalauksissa sievisteltiin kasvojen piirteitä tuohon aikaan liikaa sen aikaisten kauneusihanteiden mukaan. Vertasin tietenkin MadamePompadourim leuan muotoa omaani. Kyllä ollaan ihan selvästi sukulaisia arvon matamin kanssa.
Ja kaikki de la Mottien peruspiirteet löytyvät myös näyttelijätär Marguerite de la Mottesta ja kun oikein käännellään kuvia niin kyllä Madelen de la Mottessa on myös samoja piirteitä. Mitään DNA tutkimusta ei tarvitakkaan kun ollaan vähän kärsivällisiä...
Mutta voi jumpetti, mikä pettymys, kun potreteissa de la Motteilla näkyy usein leukakuoppa, tai ainakin selkeä leuan leveä kärki, niin kirjailija Friedrichillä ei ole kuoppaa... jos olisi ollut, olisin tehnyt tässä suureen ääneen johtopäätöksen selkeästä sukulaisuussuhteesta. =P
Joka tapauksessa on ollut monta tuntia varsin viihdyttävää kuvitella kirjailija Friedrich, munkki Pierre, taidemaalari William ja isoisoisoisänsä Philippe kuin myös Suomeen livahtanut Samson yhteisessä pokeripöydässä kehumassa saavutuksillaan pyhän Pietarin portin kupeessa olevaan majataloon.
PS: Viimeisimmät löydökset tänä yönä aiheen kimpussa ovat tyyliä ”motti halkoja”, eli Google vielä yrittää kampittaa etsintöjäni tuputtamalla mahdolliset suomenkieliset sivustot ensimmäiseksi. Jatkanen tutkimuksia historian kimpussa taas joskus toisen kerran, mutta tarinan ”Pieni merenneito” historia ylitti tänä yönä oman bloggauskynnykseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti